Asfaltti hinta

Asfaltoinnin hinta ja toimitus

Asfaltoinnin hinta riippuu monista eri tekijöistä. Asfaltin hintaan vaikuttavat luonnollisesti käyttötarkoituksen vaatima paksuus, pohjan kunto, sekä erityisesti asfaltoitavan alueen laajuus. Mitä suurempi asfaltoitava alue on, sitä pienemmäksi muodostuu asfaltin neliöhinta. Pieni asfaltointi on siis suhteessa hieman kalliimpaa, kuin suurempi.

Käytön asettamat vaatimukset syntyvät esim. siitä, millaista liikennettä asfaltilla tulee olemaan; asfaltin tulee olla tarpeeksi paksu kestääkseen rasitusta. Myös päällystetyyppi valitaan käyttötarkoituksen perusteella. Asfaltin paikkaus tai pohjatyöt vaikuttavat asfaltoinnin lopulliseen hintaan. Kartoitamme aina ennen töitä pohjatöiden/paikkauksen tarpeen, jotta osaamme antaa mahdollisimman tarkan kustannusarvion koko asfaltoinnin lopullisesta hinnasta.

Asfaltoinnin toimitusaika riippuu pitkälti alueen koosta ja tarvittavista pohjatöistä. Tavoitteenamme on aina saada työt valmiiksi asiakkaan kanssa sovitussa aikataulussa. Olemme mahdollisimman joustavia asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaan. Tarkempaa tietoa toimituksesta voi kysyä meiltä.

Asfaltin neliöhinta

Teemme työt neliö- tai urakkahinnalla. Tarjoamme erittäin hyvät ja kilpailukykyiset hinnat kaikenkokoisille asfaltointikohteille! Kotitalousvähennys on hyödynnettävissä pihan asfaltoinnissa. Asfaltoinnin hinta riippuu pitkälti alueen laajuudesta.

Alle 100 m2 hinta on 20-25 €/m2. Yli 100 m2 hinta on 10 – 20 €/m2. Vesi- ja viemärikaivantojen asfaltinkorjaustöissä hinta on 15 – 70 €/m2. Hintoihin lisätään arvonlisävero.

Toteutamme asfaltoinnit kustannustehokkaasti

Uudenmaan Asfaltti on pitkän linjan asfaltointiyritys, joka toimii pääkaupunkiseudulla ja lähialueilla. Toteutamme niin laajemmat asfaltointiprojektit kuin pienemmät pihojen asfaltoinnit. Pyrimme aina tarjoamaan asfaltoinnin toiveiden mukaisesti, joustavasti ja kohtuulliseen hintaan.

Pihan asfaltointi hinta ja asfaltin hinta 2017